Blogi Petri Aarnio

+358 (0)50 364 7067 | petri.aarnio@gmail.com

Archive for the category “Tarinaa kansien takaa”

Tarinaa kansien takana 11: Hiidensointi

hiidensointi_pages
”Minua on aina viehättänyt kerrostaloissa asuminen. Huoneet ovat toistensa päällekkäisiä kopioita, mutta asuminen tuo niihin eri sisältöjä; kalustaminen luo eroa fyysisesti samanlaisiin puitteissiin. Äänet liukuvat läpi kerrosten; ne tekevät tapahtumista sisäkkäisiä, jotka koetaan usein häiritsevinä. Maalajien (hiekka, savi, kallio) kerrostumisissa on jotakin samaa – et näe maan sisään, mutta siellä on piilossa menneiden aikojen tapahtumat. Jäävuoren laki ja tappajahain evä ovat vain osia mahtavista näkymättömistä kokonaisuuksista. Ilmakehällä, vedellä ja maaperällä ei ole eroa; jos näkisimme riittävän hitaasti näkisimme kaiken tämän.” 19.8.2011 PA
Arkistoistani löytyvään kuvaan olin tehnyt oheisen merkinnän. Siihen progressiivista folkkockia soittava Hiidensointi tykästyi. Kuvassa oli sopivasti uhkaava, myräkkää puskeva tunnelma. Rosoa vain piti tehdä lisää. Kuvan mittakaavattomuus viehätti niinikään yhtyettä; maisemaan ei haluttu ehdottamiani latoa, taloa, traktoria ihmisiä – ei mitään. Kansi on eräänlainen epäkansi, jonka sain mieleisekseni takakannen kuvaparilla. Yhtyen laulaja Nina ja rumpali Mika olivat itsekin paljon valokuvanneita visualisteja, joten digipakin muiden sivujen kuvat löytyivät luontevasti heidän arkistoistaan.

Tarinoita kansien takaa 10: Vilddas III

vilddas

Matka luonnoksen ja valmiin kannen välillä vaihtelee. Jousteen Marko Vilddasista oli vuosien varrella valokuvannut ahkeraan Saamelaista maailmaa ja luontoa; oli luontevaa että lähtökohta käytettävään kuvastoon löytyisi sieltä. Mietimme yhdessä kanteen erilaisia universaalisti toimivaa symbolia – kulttuurista alkumerkkiä. Luonnon monimuotoisuuden ja erilaisten eläinhahmojen jälkeen päädyimme Markoon piirtämään merkkiin. Etukannen lämpimät sävyt tasapainotin viimaisemmilla luontovalokuvilla kansien muihin sivuihin.

Tarinaa kansien takaa pt.9 – Chanson D’Automne

irina copy

Visuaaliset puitteet Irina Björklundin ranskankieliseen albumiin tarjosivat Konstantin Golovchinskyn kuvat, joissa Irinaa oli kuvattu hietikoilla ja puistoissa vaeltelemassa sahan kanssa ja ilman. Ranskasta assosioin ranskalaisen runoilijan ja elokuvantekijän Jean Cocteaun. Cocteaun maailmassa on aina läsnä useampia antiikin mytologian värittämiä rinnakkaisia todellisuuksia. Hänen elokuvissaan kukat, radiot ja muut yksittäiset esineet toimivat metafyysisisina viesteinä, joita vain runoilijat ja taiteilijat osaavat tulkita. Cocteaun runoilijat taitavat maailmojen välisen liikennöinnin.
Kun nyt pari vuotta tekemisen jälkeen katselen kantta löytyy siitä myös jonkinasteinen silta Akseli Gallen-Kallelan ”Lemminkäisen äiti” maalaukseen; siinä missä Gallen-Kallelalla äiti odottaa katse ylös suunnattuna mehiläistä – Irinan katse on suunnattu perhoseen, jonka jalanjälkiä ja pölyä saamme nähdä muualla kansissa; perhoset ovat merkillisiä otuksia. Samalla kun ne symboloivat kauneutta – niin läheltä katsottuina ne ovat kauhistuttavia scifi-elokuvien hirviöitä.
Kansien tekoa kommentoi aktiivisesti Irina rapakon toiselta puolelta sekä musiikin tuottanut Haaviston Janne ja tietysti Hynnisen Kari Suomen Musiikista.

Tarinaa kansien takaa pt.8 – Old Dogs Showcase

leviToisin kuin ehkä tiedetään Suomessa on väännetty Jamaicapoppia reilusti ennen Soul Captain Bandia! Minulle lahtelainen The Levitators on ensimmäinen pumppu, joka täällä peräpohjolassa teki sen kiinnostavalla kulmalla – kahdeksankymmentä luvulta alkaen. Siihenastiset yritykset olivat olleet lähinnä Marleyn jalanjäljissä kulkevaa rootsrytkettä tai sitten muuten vain omituisella notkahduksella soitettua poppia. Levitaattorit mm. tekivät ”Take A Ride” -nimisen riddimalbumin v.1986.

Helinin Ossi, yhtyeen rumpali soitti ja pyysi minua tekemään kannet heidän tekeillä olevalle levyllensä.

Konsepti tuli heiltä. Albumin ”Old Dogs” -nimen mukaisesti he olivat spotanneet pompeijin rauniosta löydetyn vanhan mosaiikkityön, jota käytetään. Referenssikuva oli kuitenkin postimerkin kokoinen ja riittävän isoa ei vain löytynyt mistään. Kyselin mm. eräältä tutulta taidehistorioitsijalta kirjoja mistä kuva löytyisi. Ei löytynyt. Päädyin sarjalliseen ideaan. Kuulin myös että levylle tulee vokaaliversioiden dubit, joten kyseessä oli siis Suomen ensimmäinen Showcase albumi.

Olin hiljakkoin perinyt vanhan raamatun, josta löytyi upeita litografioita sekä onnekkaasti myös muutama koiran kuva, joita sijoittelin muualle kansiin.

• Bändi, http://www.myspace.com/thelevitatorsmusic
• Kannet, https://petriaarnio.wordpress.com/levynkannet/

Tarinaa kansien takaa pt.7 – Tabermann/Edelmann

niitylle copy

Suomalaisen popin runonlaulanta-levyt muodostavat keskenään epämääräisen julkaisuperheen. 60-luvulla innostuttiin säveltämään Hellaakoskea, Leinoa, Saarikoskea sekä mm. Aulikki Oksasta.  Nykykuuntelijan korviin kilometripylväänä on kuitenkin pidettävä Vesa-Matti Loirin ensimmäistä Leino levyä (1978). Jukka Siikavire teki saman henkisen Lauri Viita levyn v. -82 – jossa on btw. isäni tekemä kansi. Muistan hyvin kuinka Jussi sabluunamaalasi Pispalan tönöjä Viidan veistoksen päälle. Olin tuolloin neljätoistavuotias, ja tietämättäni jo tuolloin imin keinoja & tekniikoita.

Kesällä 2012 Hynnisen Kari Suomen Musasta pyysi minua tekemään Toni Edelmannin säveltämän, 2010 kuolleen Tommy Tabermannin runoihin perustuvan laululevyn kannen. Kuvamateriaalina tuli käyttää samannimisen kirjan kantta. En oikein innostunut Gummeruksen kuvankäsittelystä ja lähdinkin utelemaan alkuperäisen kuvan perään. Onneksi lähdin – nimittäin kuvan ottajaksi paljastui kouluaikojen kaverini Aarre-Ahtion Pete.

Peteltä sain kansikuvan käsittelemättömänä – samoin kuin kansien sisuksiin löytyi erinomaisen tunnelmallinen kakkosfreimi Tommysta. Käsittelin sävyisät kuvat taittamalla ne kultaan. Puhelimessa päivitimme kuluneiden vuosien tapahtumia ja löysimme vielä kolmannenkin meitä ja tekeillä olevaa levyä yhdistävän henkilön. Pete nimittäin kertoi olleensa lapsuudenkaveri Edelmannin Tonin pojan Samulin kanssa – ennen Tampereelle muuttoaan ja meidän tutustumistamme. Parhaimmillaan asiat kulkevat kaiken muun lisäksi myös intuitiivisesti!

KANSIhttps://petriaarnio.wordpress.com/levynkannet/

LEVY-YHTIÖhttp://suomenmusiikki.fi/2012/06/

Tarinaa kansien takaa pt.6 – Sorrowhearts II

porilaisten_marssi

Folkrockia soittavat Surusydämet halusivat kanteen näkymän kirkon pääkäytävästä, minkä varrella marssirumpu. Lisäksi kansista tuli löytyä yhteys lainiin ”I Only March To The Beat Of My Own Drum”. Valokuvan otattaminen tuntui kuitenkin liialta säädöltä. Rummusta assosioin Edelfeltin Porilaisten marssi -maalausta ja jonkinlaisen pastissidigimaalauksen tekeminen tuntui luontevammalta suunnalta. Kaikenlaista muutakin pyöri ideamyllyssä kunnes jostakin tipahti tämä pelastusarmeijateema. Kuvapankista löytyi vieläpä erinomainen historiallinen kuva – tosin ilman rumpua; kakkosfreimistä löysin onnekkaasti sen.

Kokeiltuani typografiassa erilaisia ilmaisullisia fontteja päädyin lopulta Gill Sansiin; se antoi kanteen riittävää kontrastia ja selkeyttä. Mustavalkokuvien kanssa bendailin eri vaihtoehtoja, lopulta päädyin ajamaan niihin 3 prosentin cyaanin viilentävän sävyn. Kannethan kaikkinensa on 2-väri simulaatio (black + gold), mutta jotta päästiin kustannustehokkaisiin painatukseen se ajettiin neljällä värillä.

Alun Porilaisten marssi ja lopullinen kuva muodostavat kiinnostavan kuvaparin. Tunnelma niissähän on samalla tavalla ylevän harras. Kummassakin on myös kiinnostavaa elliptisyyttä mikä kiertyy levyn teeman ympärille.

Kansihttps://petriaarnio.wordpress.com/levynkannet/
Julkkahttps://petriaarnio.files.wordpress.com/2013/01/sorrow_poster.jpg
T-shirt https://petriaarnio.files.wordpress.com/2013/01/image3.jpg
Bändihttp://www.sorrowhearts.net/

Tarinaa kansien takaa pt.5 – Versio Suomireggaen Juurikattaus

versioready

Versio-levyn konsepti oli olla ensimmäinen suomalainen – samoja rytmejä hyödyntävä riddimlevy. Alkuvuodesta ilmestynyt Ghetto Blaster ehti kuitenkin niukasti ensin. Toisaalta tarkoituksena oli näyttää silloin vielä melko tuntemattoman suomireggaen sen hetken (2006) artistikattaus. Levyn julkaisi nyt jo myyty Edel Records, jonka A&R:ään Asko Järveen olin tutustunut Jukka Pojan Vapautuneen Viihdyttäjän aikoihin. Olin erityisen tympääntynyt ”red-gold-green” estetiikkaan kansissa ja halusin taivuttaa niitä enemmän Jamaicaan, dancehalliin tai kuten referenssikansissa näkyy rocksteadyyn, joiden miellän olevan sisartyylejä.

Ensimmäinen layout kansista oli tyttö ilman locksijäbää. Kävin Askon kanssa erittäin opettavaisen keskustelun genremarkkinoinnista. Askon pointti oli, että Bob Marleyn tukka on Jamaikan tunnetuin brändi, joka tunnetaan Grönlannista Saharaan ja olisi typerää jättää huomioimatta tämä seikka. Sain tiputettua perinteiset rastavärit pois ja tukkalaitteen osalta päädyimme hyväksyttävään kompromissiin eli siihen päätyi tuo photoshopattu locksipäinen soundijäbä. Sivumennen sanottuna tuolloin oli vielä melko yleistä että monella selektorilla oli locksit; nythän suuri osa heistä on siistiksi ajeltuja baldheadeja.

Tarinaa kansien takaa pt.4 – 2 Leijonaa Rocksteady

clash

Pastissin käsite on peräisin italialaisesta keittiöstä, jossa pasticcio on lampaan- tai naudanlihalla, vihanneksilla sekä muilla saatavilla olevilla aineksilla täytetty piiras (wikipedia). Ja kun nälkä kasvoi riittävän isoksi piti lopulta haukata iso pala ja päästä tuottamaan musiikkia itse. Koko 2 Leijonaa Rockstedyn konsepti, musiikia myöden oli olla suuri pastissi eli kunnianosoitus niin Jamaika- kuin Suomi-iskelmään. Tony McDernottin design Greensleevesille 80-luvulta toimi lähtökohtanani kansitaiteeseen, joka taasen sekin on suurta amerikkalaisen populaarikulttuurin kunnioitusta. Projektin digimaalaukset teki Kati Viitanen. Kun eräässä arviossa minut sekoitettiin veteraani tuottaja Pekka Aarnioon tuntui sekin osuvan hauskasti levyn henkeen.

Lehdistötiedotteessa sanailin: ”Iskelmä oli Karl Marxin mielestä oopiumia kansalle. Ville Leinosen ja Niko Ahvosen tulkitsemina jamaikalainen, enemmän tai vähemmän leikkisä clash-kulttuuri kohtaa suomalaisen ämpäri-iskelmän ”2 Leijonaa Rocksteady” -albumilla. Uudet, Jamaikalta tuoksuvat tulkinnat saavat muun muassa klassikkokappale ”Ranskalaiset korot”, ”Perfidia” sekä radiosinkuksi lohkaistu ”Sua Lemmin”. Levyn on tuottanut reggae-entusiasti Petri Aarnio ja rytmeistä vastaa The Levitators. Albumilla muun muassa Olavi Virran ja Erik Lindströmin evergreenit saavat rockin ja iskelmän raja-aitojen kaatajana tunnetun Leinosen käsittelyssä perinteitä kunnioittavan, rytmillisen käsittelyn. Vastaavasti ”Arabian kiljuvaksi jalopeuraksi” tituleerattu soulmies Ahvonen uskaltaa syventää levyn tunnespektriä; miltä miehestä rakkauden keinussa oikein tuntuu? Albumia voisi kuvailla sanoin ”lempeä kaksintaistelu lemmestä”, missä kaksi Suomen ykköstulkitsijaa mittelöivät paremman lemmentulkitsijan tittelistä. ”Ja olenhan siellä minäkin!”, muistuttaa Sami Saari.”

Levyn tekeminen oli pitkä prosessi ja se opetti paljon yhtäältä herkkyydestä mutta myös päättäväisyydestä, jolla musiikkia tehdään. Se oli omiaan syventämään ja lisäämään kunnioitustani musiikin tekijöitä kohtaan. Oppaana tuottamisen maailmassa minulla toimi Rajannin Petteri, joka valoi minuun uskoa sanomalla, että tuottajan tärkeimmät työkalut ovat korvat ja sydän. Tein levyn pohjalta opinnäytetyön Tampereen Ammattikorkeakouluun, jonka ohjaajana Rajanti toimi.

http://areena.yle.fi/tv/1287683 Video Hgin Tavastialta. Bändinä Funky Kingston.

Tarinaa kansien takaa pt.3 – Näin Muistan Meidät

jalava_makingof

Viime viikolla julkaistun Jalavan debyytin kansi on hienoviritteisen improvisoinnin tulos. Bändin ja levy-yhtiön brieffissä toivottiin pysähtynyttä sunnuntaitunnelmaa sekä instagram-retroilua; musiikki kuvattiin folkpopiksi. Bändilogo oli Pyykkösen Samulin käsialaa. Tuossa vaiheessa albumi liikkui vielä Lähtöselvitystyönimellä; guidena toimivat lisäksi bändistä tehdyt videot. Lähdin kehittämään kanteen dramaturgista jännittettä, jossa jotakin – mistä ei olla täysin selvillä – tapahtuu; joku on lähtenyt pois tai on palaamassa. Hovivalokuvaajalleni Tuomas Jaakkolalle näytin Jan Saudekin taidekuvia valaisureferenssinä. Albumin nimeksi päivittyi tuolloin Näin Muistan Meidät, joka syvensi hienosti kannen ajatusta. Myös Talking Headsin taiderock väijyi jossakin tajunnassa.

Idean ollessa selvillä jäljellä oli enää itse kuvaus. Matkalla sinne kaappasin kotoa mukaan stetsonin ja tuolin. Kuvausten sankari, kaksivuotias Teo löytyi yhtyeen lähisukulaisista. Kilometritalon kuvaussessioista oli tuloksena sarja vauhdikkaita freimejä, jossa Teo seisoi vuoroin enonsa Wacklinin Villen kitaran, tuolin sekä äitinsä päällä. Tuomaksen erinomainen valaisu takasi skarpit ja tunnelmalliset kuvat. Kuvausten aikana pyrin yhtyeen kanssa olemaan poissa jaloista eli pidimme Houtun ja Wacklinin kanssa yläkerrassa neuvonpitoa formaatin (digipak / jewelcase) valinnasta. Samassa lokaatiossa otettiin myös Jalavan promokuvat.

Koska kansigraafikon työ on monesti kokonaisidean keittämistä valmiiden promokuvien pohjalta niin Jalavan kansissa erityisen hienoa oli alusta asti päästä vaikuttamaan kuvauksiin. Lopputuloksen vinjetointineen päivineen näette yllä.

Tarinaa kansien takaa pt.2 – Vapautunut viihdyttäjä

jp

”Petri Aarnio: Keväällä 2002 näin JP:n ja Jenkkarekan keikalla Tampereen Klubilla. Jukkis Kiviniemen basso ja Bachmanin Joken rummut tekivät vaikutuksen jo soundcheckissä. Samalla keikalla tein JP:stä ja Sandrasta radiohaastattelun. Kohtuullisen pian aloin pitää JP:hen muutenkin yhteyttä; ikäerostamme huolimatta samanlainen elämäntilanteemme kait yhdisti – olimmehan osa-aikaisia koti-isiä. Jossain vaiheessa leiskautuin photarilla kuvan, jonka pohjalta JP valitsi minut tekeillä olevan Vapautunut viihdyttäjä -levyn kansien tekijäksi. Niissä tuli näkyä ainakin Bromarvissa asuminen, jonne Rousun perhe oli silloin tuoreeltaan muuttanut. Aika vapaat kädet oli tehdä. Päädyin rakentamaan jonkinmoista suomifilmin tyyppistä ’vilivesteris’ tulkintaa. JP ja Sandra kuvautettiin Aamulehden studiossa Tampereella vahvoissa meikeissä haitarin kanssa ja ilman. Maaseutu on photoshopattua Ikaalista.

Video kappaleeseen ”Soita se uudestaan” tehtiin v. 2003 Nummelan Jounin ja Kalliomäen Mikon kanssa. Se julkaistiin samalla viikolla kuin levy. Ja se näkyikin samalla viikolla senaikaisessa TV2:n Lista-ohjelmassa, kun levy nousi julkaisuviikolla sijalle 34.”

Rajasaari, Kati & Rousu, Jukka & Lipponen, Kaj Jukka Poika, Helsinki, Johnny Kniga, 2011.

Post Navigation