Blogi Petri Aarnio

+358 (0)50 364 7067 | petri.aarnio@gmail.com

Archive for the category “Opettaminen”

Rahanvartijoiden kulttuurikäsitys on koristeellinen

Tampereen ja Kankaanpään taidekoulujen lakkautusuhat puhuttavat. Kirjoitan tätä artikkelia itsekin kyseisissä oppilaitoksissa opettaneena sekä edellisessä opiskelleena. Viime vuodet olen opettanut toisella asteella Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksessa.

Kohdennetuissa leikkauksissa on aina monta puolta. Ja aina on syytä miettiä päätöksenteon todellisia tehoja. Oppilaitokset perustelevat olemassaoloaan tätä nykyä opetushallitukselle mm. mittaamalla valmistuneiden työllistymistä sekä jatko-opiskelupaikkoja. Ruotsissa tämäkin asia on uskallettu tehdä paremmin – mittarit on siellä asetettu mittaamaan tapahtumia useamman vuoden päähän valmistumisesta. Ei valmistumishetkelle kuten usein meillä. Kulttuurikoulutuksen tehot ja aikajänteet ovat pitempiä.

Eräs suuri ongelma – suoranainen tulppa – on rahanvartijoiden ja päätöksentekijöiden kulttuurikäsitys, joka on tolkuttoman barbaarinen. Heidän ajatuksensa taiteesta on koristeellinen; rakennetaan ensin talo ja sitten ripustetaan seinille maalauksia tai vaikkapa graffiteja. Sama asia tulee esiin myös mm. kaupunkisuunnittelussa: ensin pystytetään seinät ja katto eli ”todelliset” infrat ja vasta sitten sijoitetaan skeittipaikat ja bänditilat jonnekin, koska nehän eivät ole välttämättömiä.

Tulisi ymmärtää, että kulttuuri menee pintaa syvemmälle. Se lähtee kasvatuksesta ja rohkaisee ajatteluun sekä toiminnan vapauteen. Kulttuuri ja taide ovat siis erilaisten tekniikoiden ohella filosofista matkantekoa. Tätä taustaa vasten taidekoulujen lopettamiset rinnastuvat liiankin helposti natsien kirjarovioihin.

Opiskelun järjestämisen kannalta oleellista ovat toimivat opetussuunnitelmat sekä oikeanlaisen opiskelija-aineksen seulominen. Tämän aineksen tavoittaminen on osa oppilaitoksissa tehtävää työtä. Ilmassa leijuu aika-ajoin terapeuttista tekstiä, joka harhauttaa luulemaan että jokainen piirtämisestä kiinnostunut on tuleva kuvataiteilija tai graafinen suunnittelija. Niin ei ole asia ja vääränlainen opiskelija on väärä valinta missä tahansa koulutuksessa. Sitä pitää välttää kaikkien hyvinvoinnin takia.

Toivon jatkossa päätöksentekijöiltä itsensämunaamisen sijaan alaan perehtymistä. Miksikö? Koska työntekijän on vaikeata säilyttää oma mielenrauhansa sekä hyvä työmoraali kun orsilta putoilee niskaan kaikenlaista asiatonta kakkaa.

Tampereella 5.5. 2013 Petri Aarnio

Mainokset

Opettamisessa keskinäinen kunnioitus ratkaisee

Hyvän ystäväni erityispedagogi ja työnohjaaja Antero Holman haastattelu Ihmissuhdetyö ry:n tiloissa Tampereella Seitsemännessä taivaassa 22.2.2010.

HSSU 20041108 Antero Holma Tampere. Isät.

Kun katsot Antero pitkää opettajauraasi, niin mikä muuttui ensimmäisen ja viimeisen työpäivän välissä?
Muistan ensimmäisen työpäiväni Harjavallan Pirkkalan kansakoulun kolmannen luokan opettajana. Oli tunne, että tiesin paljon ja tiesin mitä opetan. Tärkeimpänä oli tuolloin opetettavan aineksen hallitseminen. Kun sitä kokemusta vertaa viimeisiin työtehtäviin erityisluokanopettajana Tampereella, niin kyllähän keskeiseksi asiaksi oli noussut yksittäisen oppilaan kohtaaminen. Oikeastaan koko työuranihan muuttui samalla lailla peruskoulun luokanopettajasta erityisluokanopettajaksi. Koen kyseessä olleen ihan tavallisen ja luonnollisen muutoksen.
Kuinka isosta aikavälistä tässä on kyse?
Kolmekymmentäviisi vuotta.
On olemassa lentävä lause, että ”opiskelija tulee sitten kun hän on valmis”. Oppilaan on lain ja yhteiskuntavelvoitteen takia käytävä tietty järjestelmä läpi; kun hän kasvaa oppivelvollisuudesta ulos ja valitsee koulutuksen, ajatuksen soveltaminen on ehkä helpompaa. Miten näet sen soveltuvan oppivelvollisuuden piirissä oleviin nuoriin?
Onhan tuo vahva ja merkittävä periaate. Minulle ajatus tuo mieleen siirtymiseni eritysopetukseen piiriin. Siinä sai alkaa pohtia sitä mikä ylipäätäin on mahdollista oppilaalle. Ensin täytyi yrittää löytää oppilaan oppimisen rajat ja ehdot. Jos yritti pysyä tiedon ammentajana ja kauhojana, niin kyllä opettaminen silloin oli työtä ja tuskaa. Mutta kun siitä antoi periksi ja käänsi huomiopisteen opiskelijan mahdollisuuksiin, niin tilanne muuttui; ne kokemukset olivat parhaita.

Mikä opettamisessa on mielestäsi tärkeätå?
Oppilaan kunnioittaminen ihmisenä ja ihmisten keskinäinen kunnioitus. Nämä ovat perusasioita. Sekä sitten sellainen ihanne, että oppimaan saatetaan.

Entä kun laskeudutaan ihanteista arjen ratkaisuihin. Jaksoitko sinä kunnioittaa?
Kyllä kunnioittamisen saavuttaminen toimi menestyksen mittarina. Toki oli oppilaita, joita oli vaikeata hyväksyä ja rakastaa. Ja heidän kanssaan joutui tekemään paljon työtä. Mutta jos lapsesta ei pystynyt löytämään sitä jotakin, niin kyllä sitä koki epäonnistuneensa.
Käytät sanaa ”rakastaa”. Opetustyön suuri kysymyshän on kuinka paljon opettaja voi olla omilla tunteillaan mukana?
Se tarkoittaa oppilaan hyväksymistä. Tietysti mukana on, että minä opettajan roolista käsin tekemään ratkaisuja – olemaan jyrkkä ja määrääväkin. Tämä kaikki on oppilaasta huolehtimista ja annettujen tehtävien hoitamista. Muistan opettajia jotka olivat kavereita oppilaiden kanssa; se ei opettajan rooliin mielestäni sovi. Erityisopetuksessa oli pienten ryhmien myötä edellytykset syventää oppilaaseen tutustumista. Toisin kuin ”massa” opetuksessa. Erityisopetuksen ilo oli myös, että sai työskennellä pitkään samojen oppilaiden kanssa.
Mitä ajattelet että opettajan tieto on? Jos se aikoinaan merkitsi hyvin laadittua opetusaineistoa.
Katselen asiaa nykyään työnohjauksen näkökulmasta. Työyhteisöt ovat nykyjään suuria. Harva opettaja tekee enää pienessä koulussa työtä. Työnohjauksesta nousee ajatus työyhteisön säännöistä ja kasvatusperiaatteista. Kasvatuksen on tapahduttava yhteisöllisesti hyväksyttyjen periaatteiden mukaisesti. Ettei kasvateta lapsia vain omien periaatteiden mukaan.
Opetussuunnitelmia tehtiin välillä koulukohtaisesti. Nyt ollaan onneksi palattu yhteisiin valtakunnallisiin opetussuunnitelmiin oppiaineiden ja kurssien kohdalla. Opetus ei voi olla irrallaan. Kurssisisältöjen tulee olla laajemmalti yhteismitalliset. Opetussuunnitelma määrää opettavat asiat. Pelkästään niissäkin kaltaiseni opetuksen ”sekatyömies” joutui monenlaisten asioiden kanssa tekemisiin. Opettajan tulee hallita opettamansa aines, mutta oppiaineet ovat huomattavan erilaisia. Eksakti matematiikka on loogisesti etenevä samoin kuin äidinkieli, joka pitää sisällään moninaisuudestaan huolimatta tietyt rakenteet; taideaineissa taas rajat häipyvät hivenen laajemmalle. Tämän keskellä jouduin usein pohtimaan, minkä aineen osasin kuinkakin hyvin. Paneuduin kuitenkin työssäni eri vuosina eri aineiden opettamisen periaatteisiin.
Mikä on opettajan persoonan suhde opetussuunnitelmaan?
Valmistumisestani on jäänyt minulle mieleen eräs kauhukuva. Koulutus oli pienessä opettajavalmistuslaitoksessa tiivistä, tiukkaa ja vanhanaikaista. Näin kuinka omat opiskelutoverini luopuivat omasta persoonallisuudestaan ja kloonautuivat laitoksemme lehtoreihin. Muistan tätä tapahtuneen paljon ja minusta se oli persoonan väärentämistä.
Ammatissani kohtaamani ihailua osakseen saaneet opettajat ovat olleet vahvasti omia persooniaan. Muistan huikaisevana kokemuksena kuinka erikoistumisaineiden didaktiikan jaksoissa huomattavan paljon myöhemmin alettiin puhua siitä että kouluttajat kiinnittävät huomiota persoonallisiin ominaisuuksiinsa ja käyttävät niitä vahvuutenaan. Tämä oli aikoinaan täysin uutta.
Miten mainitsemasi kloonautuminen tapahtui? Nähtiinkö se objektiivisen tiedonvälityksen keinona? Haluttiinko sitä tietoisesti vai oliko se jokin enemmän kulisseissa tapahtuva prosessina?
Se oli mallioppimista. Siinä opettajan persoonallisuudesta tietoisesti haettiin ihailtavia piirteitä, jotka sitten haluttiin omaan opettajan persoonaa. Koin etteivät ne olleet minun keinojani. Ja tästä on ollut pitkä tie omien vahvuuksien löytämiseen.
Omaa persoonaansa käyttävät opettajat muistetaan ja ne tekevät vaikutuksen.
Persoonallisuudet eivät kuitenkaan aina sovellu muotteihin. Onko mielestäsi jotakin sellaista mitä opettaja ei saa tehdä?
Kiire ja monet koulumaailmassa vaikuttavat asiat aiheuttavat sen, että opettaja väsyy ja kyynistyy. Tove Janssonin Näkymättömässä lapsessa juuri iva tekee Ninnin näkymättömäksi. Kyynisyydestä nouseva iva on luonteenpiirre, joka kokemukseni mukaan helposti nousee esiin väsyneen opettajan työssä. Huomaamattaankin opettaja alkaa käyttää ivaa suhteessa oppilaaseen; se ei enää ole toisen kunnioittamista.

Kuvaisin opettajuutta tietoisuuden tilana; ulkoisista merkeistä riippumatta on hänellä oltava havainnoiva antenni aina pystyssä. Hänen on rekisteröitävä erilaisin keinoin luokan tapahtumia. Saatko tästä ajatuksesta kiinni?
Jokainen on aikakautensa tuote. 50-luvun lopulla opettajaksi valmistuessani oppilaan huomioiminen oli vähäisempää – toki sitäkin oli. Vastustan ajatusta synnynnäisestä opettajuudesta. Kaikkia asioita voi oppia – ei kopioida. Voi hakea mallia ja soveltaa sitä omaan työhönsä. On vain luonnollista että alussa opettaja joutuu keskittymään eri asioihin kuin kokeneempana.

Kiire opettajan työssä on valtava ja loppuunpalaminen todellinen ammatillinen ongelma. Kun katsot työnohjauksen näkökulmasta opettajan työtä niin mikä uuvuttaa eniten?
Roolien moneus. Isot ryhmäkoot. Levottomammat oppilaat. Kotikasvatuksen väheneminen. Monesti työnohjauksissa on tullut esiin, että opettajat joutuvat työssään korjaamaan laman satoa. Perheissä on tapahtunut jotakin ja entistä pienemmät oppilaat reagoivat ja tarvitsevat erityistä huomiota. Hyvin monenlaisten lasten integroiminen ryhmiin sitoo opettajan huomiota ja entistä vähemmän jää aikaa varsinaiselle opetettavalle ainekselle. Opettaja joutuu entistä enemmän toimimaan kaikilla asteilla kasvattajana; kasvatuksen jälkeen alkaa opetus.
Mietin sitä mikä parhaiten tukisi tämän keskellä nuorta opettajaa. Mielestäni opettajaksi valmistuminen ei määrää opettajuutta vaan siihen kasvaminen on elinikäinen prosessi. Opettajuuteen tarvittaisiin enemmän tukea kuin mitä resursseja on.
Väinö Linnan Tuntemattomassa Sotilaassa on alussa kohtaus kun joukot jatkosotaan mentäessä saavat ns. tulikasteen. Siinä on nuori komentovastuussa oleva upseeri, mutta viimekädessä mikä saa rintaman pysymään niin talvisodan käyneiden kokemus. Mielestäni tämä toimii kokonaisen yhteiskuntarauhan metaforana. On oltava vanhempia kollegoja joiden kanssa pystyy jakamaan ristiriitaisiakin kokemuksia.
Tuo asia on aikojen myötä kokenut suuren muutoksen. Aikoinaan valmistuessani olimme suuria individualisteja. Opettaja oli hyvin itsenäinen; kukaan ei kontrolloinut mitä tapahtui opettajan mentyä luokkaan. Enää ei toimita solisteina vaan opettaminen on muuttunut ryhmätyöksi. Nythän mukaan ovat tulleet luokka-avustajat sekä mm. työskentelyn mahdollisuus toisen opettajan kanssa samanaikaisesti. Muutos tuntui alussa haasteelliselta; jouduin opettelemaan täysin uudenlaisia asioita. Mielestäni opettajana toimimisen avuja on kuitenkin, että hän tulee toimeen ryhmässä sitä paitsi toisen aikuisen oleminen opetustilanteessa paikalla toimii hyvänä peilinä.

Mitä mielestäsi tulisi opettajan perustyökalupakkiin sisällyttää mitä siellä ei ehkä vielä ole?
Käännän tässä jo pyörittelemäni ajatuksen toisinpäin. Aikoinaan annettiin valmiita vahvoja välineitä, kuten soittotaito tai urheilutunnin pitämisen kaava. Tuolloin opettajat valmistuivatikäänkuin valmiina.
Nykyajan yliopistollinen koulutus antaa mahdollisuuden jatko-opiskeluun. Opettajan koulutuksen sisässä on ajatus siitä että opettajan on muunnuttava kun aikakin muuntuu. Näin tulee ollakin. Opettajan työväline on ”minä”. Ja se vaatii jatkuvaa huolta ja ylläpitoa.
Mitkä olivat vahvuutesi?
Matematiikka on monesta syystä viehättänyt ja olen saanut opiskella mm. matematiikan vaikeuksien klinikka opetusta Jyväskylässä, jossa pureuduttiin matematiikan oppiaineksen erityislaatuisuuteen. Tavoitteena oli sisäistää miten oppiaines etenee ja miten sitä pitää opettaa. Lisäksi saimme käsityksen millaiset mahdollisuudet sitä oli keventää ja tehdä kiinnostavaksi. Olen erikoistunut myös evankelisluterilaisen uskonnon opettajaksi. Kolmas josta pidin, vaikken koe sitä omaksi vahvuudeksi, oli kielten opetus; erityisesti Englannin kielen opetus.
Hankalimmaksi opettaa koin liikunnan, koska olen itse hyvin ei-liikunnalinen. Myöskään käsityöt ei ollut vahvuuteni. Onneksi oli ilo nähdä kollegoita jotka hallitsivat ne paremmin ja saivat niissä parempia tuloksia aikaan. Opettajan täytyisi jossakin määrin saada liikkua sillä alueella jossa hänen taitonsa ovat.

Näin erityislasten ja nuorten aikoina, puhutaan paljon diagnooseista. Saako opettajalla olla diagnoosia? Saako opettajalla olla mielenterveysongelmia tai vastaavia? Ja jos saa niin minkälaisena asiana sinä näet sen?
Kyllähän opettaja tulee ihmiseksi työnsä myötä. Ammattirooli ja oma minä lähestyvät ja kattavat toisensa. Opettajatyön ongelma on, että ei ole oikein hyvänlaista – järkevää peiliä.
Helpostihan se idealisoitu kuva nousee. Olet yksin luokassa. Luokka tietysti toimii peilinä joillekin asioille. Muttei niinkään persoonallisuuden asioille. Opettajat ovat tähän asti toimineet yksin, Ihanne tietysti olisi että opettaja olisi mahdollisimman aikuinen ihminen. Aikuinen ihminen on tietoinen itsestänsä ja motiiveistansa. Kyllähän vanha viisaus ”tunne itsesi” varmaan on vastaus tähän.
Vanhassa opettajankoulutuksessahan oli tärkeää, että jo 300 metrin päähän näki kuka on opettaja. Sehän oli sellainen suomifilmin karikatyyri. Nykyään opettajat alkavat olla ihmisiä.
Oletko tyytyväinen opetusalan nykyisiin linjauksiin?
Eräs huoli minulla on. Tutkimustiedon ja opetuskäytäntöjen yhdistäminen. Nykyinen koulujärjestelmä ei yläasteen osalta oikein sovellu poikien kehitykseen. Pojat kehittyvät hitaammin ja kun tuntuu että elämä on muutenkin hajalla niin koulussa ei ole ryhmää ei luokkia. Se ei mitenkään tue poikien kasvatusta. Tutkimustuloksia ei kyetä soveltamaan tämänkaltaisissa tilanteissa järkevästi käytännön kasvatustyössä.

************************************************
HENKILÖTIEDOT
Nimi Veli Antero Holma
Syntymäaika 20.6.1940
Siviilisääty Naimisissa
KOULUTUS
Aikuiskasvatuksen ylioppilas Tampereen yliopisto 1.8.2003
Humanististen tieteiden kandidaatti Jyväskylän yliopisto 11.12.1973
Erityisluokanopettajan pätevyys Opetusministeriö 25.6.1970
Kansakoulunopettajan tutkinto Rauman seminaari 30.5.1962
Ylioppilas Kiukaisten yhteiskoulu 20.9.1967
TYÖKOKEMUS
Tampereen kaupunki, erityisluokanopettaja, mukautettu opetus, vakinainen
Tampereen kaupunki, apukoulun luokanopettaja, vakinainen
Nokian kaupunki, Lähdekorven koulu, vararehtori sivutoiminen
Göteborg, Ruotsi, hemspråkslärare, määräaikainen
Nokian kaupunki, apukoulun luokanopettaja, vakinainen
Helsingin kaupunki, Lemmilän vastaanottokoti, erityisluokanopettaja, sijainen
Kiukaisten kunta, kansakoulunopettaja, vakinainen
Kiukaisten kunta, kansakoulunopettaja, sijainen
Harjavallan kunta, kansakoulunopettaja, väliaikainen
Harjavallan kunta, kirjastonhoitaja
MUU KOULUTUS JA KURSSIT
Psykodraamaohjaajan tutkinto Suomen psykodraamayhdistys
Opetusalan konsultaatiokoulutus Heinolan kurssikeskus
Helsingin yliopisto Vantaan täydennyskoulutuslaitos, työnohjaajien jatkokoulutus
Tampereen yliopiston täydennyskoulutuskeskus, opettajien työnohjaajakoulutus
Turun yliopisto kelpoisuus englanninkielen aineenopettajan virkaan, johon on yhdistetty
velvollisuus opettaa muitakin aineita
Suomen Psykodraamayhdistys, Restorative Dialogues in Psychodrama
Suomen Psykodraamayhdistys, Depression hoito toiminnallisin menetelmin
KIELITAITO
Suomi Äidinkieli
Ruotsi Erinomaiset suulliset ja kirjalliset taidot
Englanti Erinomaiset suulliset ja kirjalliset taidot
Saksa Tyydyttävät taidot
Venäjä Tyydyttävät taidot
Ranska Alkeet
SOTILASARVO
Vänrikki Porin Prikaati Pioneeriupseeri

Post Navigation