Blogi Petri Aarnio

+358 (0)50 364 7067 | petri.aarnio@gmail.com

Musajuttua 2 – Musiikkipitoinen totuusansa

logot

TV-kanavia kiinnostavat yksinkertaistetut tarinat kuten Idols tai tämä tuore The Voice of Finland. Vaikka ohjelmissa on runsaasti eroja, molempien suhde musiikin tekemiseen on harhauttava. Katsojille näytetään hauraita lahjakkuuksia ja osaavia, sanavalmiita tuomareita, jotka karkeudessaankin ovat osaavia. Törkeydessään nämä jonenikulat muka-symboloivat musiikkibisneksen raakuutta, vaikka tämä raakuus on vain kyseisen tuomarin raakuutta. Sitten raakuus astuu töllöstä ja jatkuu internetissä ja iltapäivälehdissä erilaisina raportteina. Jokainen tuntuu osallistuvan karnevalistiseen draamaan; huuma ja osallistumisen intensiteetti pitää katsojat kanavilla. Henkisten romahdusten näyttäminen eli julkinen nolaaminen on koukuttavaa, mutta osaavan artistikarriäärin rakentamisen kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.

– Kilpailijahan laittaa nimensä vaikka minkälaiseen sopimuspaperin, koska kuvittelee laulajan uran olevan glamouria, kommentoi alalla pitkään toiminut levy-yhtiön edustaja. Sopimusajat ovat hänen mukaansa useampia vuosia ja niistä on mahdoton irrottautua. Levy-yhtiö, joka on kanavatuotannoissa mukana sanelee koska ja mitä julkaistaan; inhimillisempi sopimuskäytänne on että kumpikin osapuoli ymmärtää mihin ryhtyy.

Suomessa tehdyn musiikin perusongelma on ylipäätäin potentiaalisten ostajien vähyys; televisiokanavien sukkuloijia vastaavasti on paljon enemmän. Musiikkikilpailujen takana on piilotettuna erilaisia media-konsepteja, jotka ovat bisnestä. Konseptoinnin iso harha on että sen luullaan takaavan rahankiertämisen. Konsepteihin sisältyy paljon alojen historiallista tietoa, mutta perustuvat kuitenkin valtavirta-ajatteluun; eli jo kertaalleen tehtyyn. Valtavirta musiikissa ja kanavilla on kuin lehdistön Valitut Palat tai normaalin käsite filosofiassa. Se on varma nakki, joka käteen työnnettynä tuntuu kertaalleen syödyltä. Siksi konsepteja jalostetaan.

Samanaikaisesti musiikkikilpailujen suosio kertoo hämmentävästikin musiikin sekä visuaalisesta että draamallisesta kiinnostavuudesta aikana jolloin levyt eivät enää myy.

Vaikka puhdasoppiset genrerajat ovat musiikissa 2000-luvulla sekoittuneet, on musiikissa katu-uskottavuudella perinteisesti ollut suuri merkitys. Iskelmä-laulaja ei laula rockia tai rappia. Uskottavuus luo artistin ja levyn kohdalla ostamisen helppoutta. Musiikkikilpailuja ei mielletä katu-uskottaviksi. Siksi kilpailussa menestyvien on tehtävä nopea pesäero suhteessa kilpailuun. Idolsin historian valossa juuri ne kilpailijat näyttäisivät säilyvän, jotka pystyvät karistamaan voittoa seuraavan epäonnistumisen viitan harteiltaan rakentamalla katu-uskottavat musiikilliset juuret.

Ovatko kilpailut siis hyviä – pahoja vai enemmän pahoja? Musiikkikuviossa on aina järjestetty kilpailuja, ennen ne olivat vain pienempiä huvipuistokoitoksia. Mainitsemiani musiikkikilpailuja vaivaa suuruudenhulluus. Hulluus on samanhenkistä kuin esim. hi-tech-välineiden myynnissä: Molempien kohdalla markkinointitiimi aloittaa aggressiivisen kamppanjoinnin jo ennen kuin tuote on valmis. Artisteja ei kuitenkaan voi myydä kuin kännykköjen käyttöliittymiä – verkosta imuroitavin päivityksin.

Muusikot ja laulajat ovat eri asia kuin kanaville tuotettujen ohjelmien mediakonseptit. Musiikille on välttämätöntä että tekijät saavat tilaa kasvaa ja kehittyä. Mainitsemissani kilpailuissa tämä kehitys pyritään ohjelmaformaatin kannalta puristamaan yhteen tuotantokauteen.

Vanhastaan kilpailu oli mukana luonnollisesti musiikkibisneksen eri vaiheissa eikä siinä kilpailutettu kahta laulajaa toisiinsa vertaamalla. Asiansa osaavissa levy-yhtiöissä uskotaankin artisteihin ja pystytään katsomaan horisonttiin, että vasta se tuloillaan olevalta levyltä sopii odottaa kypsyyttä ja ehkä jopa myyvyyttä. Monesti tähän kehitykseen liittyy näkymätön, tuottajien ja muiden yhteistyökumppaneiden etsiminen.

Musiikin teossa onkin pitkälti kyse palapelin oikeiden nappuloiden löytymisestä ja homman sujumisesta hyvässä hengessä.

 (Julkaistu osittain Aamulehden Näkökulma -sarjassa keväällä 2012.)

Advertisements

Single Post Navigation

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: