Inventaario 2014

Menestykseni lapsena futiksessa ja jääkiekossa oli kehnoa. Koulussa minut säännönmukaisesti valittiin viimeisten joukossa joukkueisiin ja osani oli hytistä maalissa. Nyt setvin samantyylisiä kohtaloita poikieni elämässä. He toki mahtuvat kentälle pelaamaan. Mutta luulisin silti, että minua ja poikiani yhdistää lopulta samainen palo – ei pelaamiseen – vaan kaveruuden jakamiseen.
Tarzanin innoittamana aloin murrosiässä treenata hauistani. Oven karmiin viritetty leuanvetotanko alkoikin tuottaa parissa vuodessa tuloksia. Sittemmin muistan ensimmäisen tyttöystäväni veljen ihailevan katseen kun hän näki käsivarteni. Tuossa katseessa oli jotakin sanattoman syvästi koskettavaa. Vaikka en aiemmin ollut pystynyt perinteisiin miesihanteisiin, miehistymiseni tuli nyt syvästi ravituksi saamastaan huomiosta.
Tänään kohta viisikymppisen elämäni kysymysten teemat ovat kiertyneet samaisten aiheiden ääreen. En rakenna taloja, enkä ymmärrä autoista juurikaan kuin että ne täytyy toisinaan tankata; olen perinteisen mieskäsityksen mukaan edelleen torso, vaikkakin olen pärjännyt varsin mukavasti muilla elämänalueilla.
Fyysisellä voimalla ei ole nykymaailmassa käyttöä. Yhä harvemman miehen tarvitsee enää käydä tukkimetsällä tai sotia ylivoimaista vihollista vastaan. Vaikka haukseni hyödyttää minua tässä päivässä lähinnä kauppakassien kannossa, niin näen lihasten merkityksen edelleen symbolisena, suojaavana voimana kodin uhkia vastaan.
Vaimoni oli vuosia sitten vanhimman poikamme kanssa Egyptissä ja siellä paikallinen, miespuolinen huonesiivooja oli alkanut jututtaa häntä. Vastaukseen lapsiemme lukumäärästä miessiivooja tokaisi ihaillen, että kyetäkseen kolmen pojan isäksi on vaimollani oltava vahva mies. Vaikka olen usein kokenut osattomuutta perinteisissä miesten sanattomissa ”leikeissä”, juuri pojat ovat vahvimmin kyenneet osoittamaan paikkani maailmassa.
Tullakseni itseksi on minun ollut oltava herkkä ja vahva – samanaikaisesti.

PUPPA J – TUHLAAJAPOJAN PALUU

Suomi on pohjoismaiden joukossa vähän kuin Jamaika Karibialla. Kumpainenkin on oppinut tulemaan toimeen maanosankokoisten liittovaltioiden etupiirissä. Alkumetreillä tuoreiden valtioiden (Suomi 1917, Jamaika 1962) itsenäisyyskehitykselle oli tyypillistä intensiivinen eriytymisprosessi kolonialismin vaikutuksista. Koska itsenäisyyden synty ei kuitenkaan ole mikään kulttuurinen nollapiste, sanat ’alkuperäinen’ ja ’oikea’ ovat kulttuuritekojen arvioimisessa hankalalia. Useimmin reggaessa näillä sanoilla viitataan keinuvaan onedrop -soitantaan, jota tuetaan raamattuaiheisin hippilyriikoin. Tämä on eräs reggaen kätevimmistä megatrendeistä. Jopa niin kätevä, että valkoinen journalismi sorvasi 70/80-luvuilla otsikoita siihen kuin tilattuna; konseptiin kuuluu puhe messiaista, profeetoista ja prinsseistä.

Jamaika on kuitenkin tätä trendiä laajempi risteyspaikka, jossa kaljupäilläkin on lupa pomppia. Saaren musiikilliseen rikkauteen kuuluu tyylien laaja kirjo sekä positiivisia osumia yliampuva tyylitajuttomuus. Siellä  näennäistyperät musiikilliset, instrumentaaliset ja lyyriset jipot kääntyvät elämää suuremmaksi viihteeksi. Otetaan esimerkeiksi vaikkapa konerytmit tai homojentappolyriikat. Kaikki käy – koska osien summa on silkkaa nerokkuutta!

Juuri traditioiden monimuotoisuutta on 2000-luvun suomireggaessa hyödynnetty erityisen taiten; suunta on ollut yleisestä yksityiseen. Kaikki alkoi Soul Captain Bandin tiedostavuutena, vaihtuen yksittäisten artistien parisuhdetilanteiden kuvauksiksi. Suuren yleisön marmattaessa, ettei tämä ole sitä oikeata. 

Vertasin Puppa Jiitä (Bassolehti 4/2009) ’Oi aikoja’ -albumin kohdalla hiomattomaan timanttiin. Nyt turhat tyhjät on hioutuneet pois. Jäljellä on kivenkovien lyriikkojen ja mieleenjäävien sävelmien tiivistymä. Ja mikä parasta – tämä levy tulee juuri kun suuriyleisö on ollut kääntämässä selkänsä valtavirtaan kurkottavalle suomireggaelle.

Reggaejournalismin traditioita seuraillen kuvaisin tuhlaajapojan palanneen Liljan loiston, Jätkäjätkien ja Laulurastaan re-unionin jälkeen takaisin kotio. Lyyrisempänä, herkempänä ja vahvempana!

TAMPEREELLA 10.10.2014 PETRI AARNIO

BRAND NEW IHANUUS 28.3.2014

Jukka Poika julkaisee 21.3. singlen ”Brand new ihanuus” tulevalta albumiltaan.

”Tehtyäni pari albumia ja liudan hittejä vakiintuneen yhteistyökumppanini, tuottaja Bommitommin kanssa, tunsin yht’äkkiä suuren huvituksen tehdä ”jotain muuta”. Olen aina ollut hiukan levoton taiteellisessa mielessä ja osa minusta pelkää paikoilleni jämähtämistä. Päätin siis ottaa rohkeutta vaativan askeleen ja tuottaa seuraavan levyni itse. Olen aiemminkin ollut tuottajan roolissa, ja samanaikaisesti laulajanurani kehittyessä olen kehitellyt omaa näkemystäni biisin- ja levynteon kokonaisuudesta.”

Levyn kappaleet tulevat olemaan tavallaan tuttua Jukka Poikaa, mutta ideana on myös sekoittaa pakkaa tekemällä hiukan erilaisia ratkaisuja sovitusten ja soundimaailman suhteen. Laulujen aiheet ja tunnelmat tulevat vaihtelemaan laidasta laitaan, ehkä enemmän kuin aiemmilla levyillä, ja mukana on myös annos usein kyseltyä ”vanhaa Jukkaa”. Levyn julkaisuajankohdaksi on kaavailtu alkukesää 2014.

Ensimmäiseksi julkaistava single ”Brand new ihanuus” on maanläheinen kestävän ja kehittyvän parisuhteen ylistyslaulu. Se osuu juuri sopivassa kulmassa näihin käsillä oleviin päiviin ja eritoten aamuihin, saammehan jälleen heräillä luonnonvaloon ja nauttia yhdessä kevään hehkusta.

Lisätiedot: Kari Hynninen / Suomen Musiikki 040 824 3915 khykari@gmail.com

Review: Jukka Poika Kokoelma

Keveys on Jukka Pojalle esteettinen ja eettinen valinta. Sillä hän sävyttää arkaluontoisetkin laulujen aiheet helpommin tartuttaviksi ja tanssittaviksi. Forget your troubles and dance – niinhän Bobikin usutti. Samainen keveys koristaa tämän nykyään lippalakissa keikkuvan miehen ulkoista muotoa.

Laulaja saa nyt syksyllä roppakaupalla julkisuutta töllössä pyörivän Vain elämää -sarjan ansiosta; vastaavasti Sarasvuo oli showssaan super-otettu Pojan Potentia -lyriikoista. Näiden julkisuusvierailujen siivittämänä nyt käsillä oleva julkaisu nousee helposti laulajan myydyimmäksi levyksi. Se mediajulkisuudesta, keskitytään musiikkiin.

Jukan tekeminen on ehtinyt niin pitkälle, että on teemoja paketoivan kokoelman vuoro. Jännäten odotinkin minkälainen kulma on hänen tuotantoonsa valittu. Aikamoinen hittikamara sieltä tipahti, joka on hatunnostonarvoinen suoritus. Oikeastaan vain paljonkin aikoinaan DJ-sessioissa pyörinyt  Joka maataan viljelee kiinnitti huomiota poissaolollaan. Moneen kertaan kuultujen hittien seassa soi levyn suolana muutama uudelleensovitettu ylläri.

Artisti on aiemmin vaihtanut julkaisijaa ja ilmeisesti julkaisuoikeuksien puuttumisen takia kokoelmalle on soitettu muutama kappale uusiksi. Mutta on tekoon toki muitakin – enemmän taiteellisia syitä. Vanhat biisit on remiksaus-näkemyksellä perusparanneltuja versiota; Taistelun arvoinen kumartaa riddim -kierrätyksen suuntaan hyödyntäen bassolinjassaaan Real Rockia. Hypnoosiin taasen hypnotisoi Stalagilla. Videonakin julkaistu Laineet on Kompostikoplan aikainen Keinuta mua. Haluun kuulla sen äänen on vanha Jenkkarekkaralli.

Ylivoima-studion musiikillisen johdonmukaisuuden voi haistaa näistä uusista sovituksista. Jamaikariddimien käyttö antaa alkuperäissovituksiin kiinnostavan resonanssin ja nostavat kappaleet ”uudelle levelille”.

Kaikki on balanssissa – kaikki on hyvin. Laulaja on lehdistötiedotteessa lupaillut ensi kevääksi uutta materiaalia.  Mitä seuraavaksi? Hajoaako pakka vai jatketaanko samoilla hyviksi havaituilla keinoilla?

Onhan artistien uran seuraamisessa oma karnevalistinen osallistumisen tunteensa…

TAMPEREELLA 17.10.2013

P.S. Huomenna Vain Elämää -ohjelmassa on JP:n päivä  😉

 

Tarinaa kansien takana 11: Hiidensointi

”Minua on aina viehättänyt kerrostaloissa asuminen. Huoneet ovat toistensa päällekkäisiä kopioita, mutta asuminen tuo niihin eri sisältöjä; kalustaminen luo eroa fyysisesti samanlaisiin puitteissiin. Äänet liukuvat läpi kerrosten; ne tekevät tapahtumista sisäkkäisiä, jotka koetaan usein häiritsevinä. Maalajien (hiekka, savi, kallio) kerrostumisissa on jotakin samaa – et näe maan sisään, mutta siellä on piilossa menneiden aikojen tapahtumat. Jäävuoren laki ja tappajahain evä ovat vain osia mahtavista näkymättömistä kokonaisuuksista. Ilmakehällä, vedellä ja maaperällä ei ole eroa; jos näkisimme riittävän hitaasti näkisimme kaiken tämän.” 19.8.2011 PA

Arkistoistani löytyvään kuvaan olin tehnyt oheisen merkinnän. Siihen progressiivista folkkockia soittava Hiidensointi tykästyi. Kuvassa oli sopivasti uhkaava, myräkkää puskeva tunnelma. Rosoa vain piti tehdä lisää. Kuvan mittakaavattomuus viehätti niinikään yhtyettä; maisemaan ei haluttu ehdottamiani latoa, taloa, traktoria ihmisiä – ei mitään. Kansi on eräänlainen epäkansi, jonka sain mieleisekseni takakannen kuvaparilla. Yhtyen laulaja Nina ja rumpali Mika olivat itsekin paljon valokuvanneita visualisteja, joten digipakin muiden sivujen kuvat löytyivät luontevasti heidän arkistoistaan.

Coxsone T-paita – tilausdedis Su 2.6.

Osta kesäpaita; laadukas Gildan.
MIESTEN http://www.mygildan.com/p/2000/098
NAISTEN http://www.mygildan.com/p/2000L/098
• Värit: paita yellow – painatus, 2-väri black+red. halk. 20 cm.
• Hinta: 15 € + postimaksu
TILAUSOHJE: sitova sähköposti osoitteella: petri.aarnio(at)gmail.com
Tilauksesta selviää:
• Koko S,M,L,XL,XXL
• Malli MIESTEN/NAISTEN

Rahanvartijoiden kulttuurikäsitys on koristeellinen

Tampereen ja Kankaanpään taidekoulujen lakkautusuhat puhuttavat. Kirjoitan tätä artikkelia itsekin kyseisissä oppilaitoksissa opettaneena sekä edellisessä opiskelleena. Viime vuodet olen opettanut toisella asteella Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksessa.

Kohdennetuissa leikkauksissa on aina monta puolta. Ja aina on syytä miettiä päätöksenteon todellisia tehoja. Oppilaitokset perustelevat olemassaoloaan tätä nykyä opetushallitukselle mm. mittaamalla valmistuneiden työllistymistä sekä jatko-opiskelupaikkoja. Ruotsissa tämäkin asia on uskallettu tehdä paremmin – mittarit on siellä asetettu mittaamaan tapahtumia useamman vuoden päähän valmistumisesta. Ei valmistumishetkelle kuten usein meillä. Kulttuurikoulutuksen tehot ja aikajänteet ovat pitempiä.

Eräs suuri ongelma – suoranainen tulppa – on rahanvartijoiden ja päätöksentekijöiden kulttuurikäsitys, joka on tolkuttoman barbaarinen. Heidän ajatuksensa taiteesta on koristeellinen; rakennetaan ensin talo ja sitten ripustetaan seinille maalauksia tai vaikkapa graffiteja. Sama asia tulee esiin myös mm. kaupunkisuunnittelussa: ensin pystytetään seinät ja katto eli ”todelliset” infrat ja vasta sitten sijoitetaan skeittipaikat ja bänditilat jonnekin, koska nehän eivät ole välttämättömiä.

Tulisi ymmärtää, että kulttuuri menee pintaa syvemmälle. Se lähtee kasvatuksesta ja rohkaisee ajatteluun sekä toiminnan vapauteen. Kulttuuri ja taide ovat siis erilaisten tekniikoiden ohella filosofista matkantekoa. Tätä taustaa vasten taidekoulujen lopettamiset rinnastuvat liiankin helposti natsien kirjarovioihin.

Opiskelun järjestämisen kannalta oleellista ovat toimivat opetussuunnitelmat sekä oikeanlaisen opiskelija-aineksen seulominen. Tämän aineksen tavoittaminen on osa oppilaitoksissa tehtävää työtä. Ilmassa leijuu aika-ajoin terapeuttista tekstiä, joka harhauttaa luulemaan että jokainen piirtämisestä kiinnostunut on tuleva kuvataiteilija tai graafinen suunnittelija. Niin ei ole asia ja vääränlainen opiskelija on väärä valinta missä tahansa koulutuksessa. Sitä pitää välttää kaikkien hyvinvoinnin takia.

Toivon jatkossa päätöksentekijöiltä itsensämunaamisen sijaan alaan perehtymistä. Miksikö? Koska työntekijän on vaikeata säilyttää oma mielenrauhansa sekä hyvä työmoraali kun orsilta putoilee niskaan kaikenlaista asiatonta kakkaa.

Tampereella 5.5. 2013 Petri Aarnio

Tarinoita kansien takaa 10: Vilddas III

Matka luonnoksen ja valmiin kannen välillä vaihtelee. Jousteen Marko Vilddasista oli vuosien varrella valokuvannut ahkeraan Saamelaista maailmaa ja luontoa; oli luontevaa että lähtökohta käytettävään kuvastoon löytyisi sieltä. Mietimme yhdessä kanteen erilaisia universaalisti toimivaa symbolia – kulttuurista alkumerkkiä. Luonnon monimuotoisuuden ja erilaisten eläinhahmojen jälkeen päädyimme Markoon piirtämään merkkiin. Etukannen lämpimät sävyt tasapainotin viimaisemmilla luontovalokuvilla kansien muihin sivuihin.

Tarinaa kansien takaa pt.9 – Chanson D’Automne

Visuaaliset puitteet Irina Björklundin ranskankieliseen albumiin tarjosivat Konstantin Golovchinskyn kuvat, joissa Irinaa oli kuvattu hietikoilla ja puistoissa vaeltelemassa sahan kanssa ja ilman. Ranskasta assosioin ranskalaisen runoilijan ja elokuvantekijän Jean Cocteaun. Cocteaun maailmassa on aina läsnä useampia antiikin mytologian värittämiä rinnakkaisia todellisuuksia. Hänen elokuvissaan kukat, radiot ja muut yksittäiset esineet toimivat metafyysisisina viesteinä, joita vain runoilijat ja taiteilijat osaavat tulkita. Cocteaun runoilijat taitavat maailmojen välisen liikennöinnin.
Kun nyt pari vuotta tekemisen jälkeen katselen kantta löytyy siitä myös jonkinasteinen silta Akseli Gallen-Kallelan ”Lemminkäisen äiti” maalaukseen; siinä missä Gallen-Kallelalla äiti odottaa katse ylös suunnattuna mehiläistä – Irinan katse on suunnattu perhoseen, jonka jalanjälkiä ja pölyä saamme nähdä muualla kansissa; perhoset ovat merkillisiä otuksia. Samalla kun ne symboloivat kauneutta – niin läheltä katsottuina ne ovat kauhistuttavia scifi-elokuvien hirviöitä.
Kansien tekoa kommentoi aktiivisesti Irina rapakon toiselta puolelta sekä musiikin tuottanut Haaviston Janne ja tietysti Hynnisen Kari Suomen Musiikista.

Reviews: Raappana & Fred Locks

85/100 Raappana – TUULIAJOLLA (Suomen Musiikki) Tämä suomireggaen ”prinssin” kolmonen on taitava levy. Musiikissa on valon keskellä ripaus melankoliaa ja pussillinen harmittomuutta; marginaalista noustaan vahvasti valtavirtaan. Kulisseissa on tapahtunut tehtävien uusjakoa; levyn julkaisee suomireggaeta muutenkin julkaissut Suomen Musiikki. ”Tuuliajolla” on puhtaaksiviljeltyä iskelmärdancehallia, jossa tehdyt osaset soivat saumattomassa balanssissa. Iso kunnioitus studiossa vietetylle ajalle, minun makuuni kuitenkin liika pinta on vain pintaa. Mielestäni Raappanan flow on selkeytyessään menettänyt kiinnostavuuttaan. Haikailen yhä voimakkaammin menneiden tekemisien, kuten mainion ”Ghettoblasterin” (2004) perään, jolloin Raappanan anarkistinen flow teki ison vaikutuksen.
Nykypäivänä iskelmämagneetin imua taitaa vain olla liian vaikea vastustaa. On levyllä toki hetkensä kuten ihana ”Onnelliset ajat” tai hienosti rullaava nimikappale, mutta kokonaisuus jää näillä kuuntelemiskerroilla vieraaksi. Sitäpaitsi – eikö säätilasta puhuminen kuitenkin usein ole merkki todellisuuspaosta tai oikeiden aiheiden vähyydestä.

95/100 Fred Locks – BLACK STAR LINER BOX (VP-records) Fred Locks (alias Stafford Elliott) on todellinen rootsreggaen unsung hero. Hänen tuotantoonsa VP-records tarjoilee tämän boxin myötä mainion tutustumiskulman. Fredin nykyiseen tuntemattomuuteen vaikutti osittain erinomaisen tärkeän ”Black Star Liner/True Rastaman” julkaisun myöhästyminen v.1976. Levy on henkeäsalpaavaa käännytystyötä Jahin nimissä – todellinen rastafilosofian ja keinuttavien reggaerytmien juhla. 80-luvulla Fred keikkaili briteissä, jonka seurauksena ystävyys lontoolaisen Lloydie Coxsonen tuotti mainion  ”Love and Only Loven”.
Vokaalilevyt jo omistavalle tämän boxin todellinen helmi on ”Black Star Liner In Dub” -albumi, jonka olemassaolosta ainakaan minä en ollut koskaan kuullut. Riisuttua dubauttelua, joka toimiakseen vaatii soittotaitoa. Vinylistien riemuksi VP on julkaissut dubin myös vinyylinä. 70-luvulla Fred jatkoi musiikin tekoa, jonka piti nähdä päivänvalon ”Rastafari Rules” nimisenä albumina. Julkaisu kaatui kuitenkin ”Black Starin” rojaltiriitoihin. Erimielisyyksien jäähdyttyä huomattiin että, masternauhat olivat ajan ja huonon varastoinnin pilaamat. 2000-luvulla kappaleista kaivettiin kuitenkin pelastettavissa olevat osuudet ja puutteet uudelleensoitettiin Wayne Chinin toimesta. Tuloksena kiinnostavasti ”laastaroidun” kuuloinen ”Missing Link”. Tottapuhuen kyllä nämä olisi halunnut kuulla alkuperäisillä soitoilla, mutta hyvä näin.
Erinomaista! Ajatonta! Universaalia!

Julkaistu HANGUP Magazinessa 5/2012